Samuli Turunen

Ikä 39
Graffititaiteilija, Graffitin Suomen mestari 2016

Street name KISS

Miten kaikki alkoi:
”Graffiti tuli elämääni 80-luvulla. Isoveljellä oli Spraycan Art -niminen kirja ja siinä näin ekan kerran graffitin. Se oli jotenkin niin coolia. Aloin matkia niitä kirjaimia ja pian halusin kokeilla maaleja ja päästä maalaamaan seinää. Ekan kerran maalasin 90-luvun alussa, kun oli 11-vuotias. Kasvoin Tapulikaupungissa pääradan varressa ja näin maalattuja junia päivittäin. Tapulikaupungissa graffiti oli ihan törkee villitys 80-luvulla. Kaikilla oli oma street name. Ei sen tarvinnut olla feimi, mutta niin että jengi tiesi, jos sä olit writannut johonkin. Se oli sellainen buumi, kaikilla oli tusseja ja tarroja.”

Graffitin SM 2016:
”Sain soiton kavereilta, että lähetä kisaan kuvia sun töistä, kun jätkällä on niitä niin paljon. Lähetin ja yhtäkkiä olinkin mennyt läpi karsinnoista, ja sitten olinkin jo Joensuussa maalaamassa itse kilpailussa. Voittaja julkaistiin Ilosaarirockissa. Kyllä se voitto tuli yllätyksenä. Olin, että oho, tulipas tääkin koettua elämässä”.

Mihin graffiti kuuluu:
”Graffitia pitäisi olla kaikkialla, mitä ihmeellisimmissä ja oudoimmissa paikoissa. Se voi olla vaikka joku porttikonki tai joku salainen paikka, joka ei näy kaikille. Graffitilla otetaan se tila haltuun ja tehdään siitä toimiva. Graffitilla koristellaan tilaa tai voidaan kertoa tarinaa. Silloin se tila ei ole enää mitäänsanomaton, vaan sellainen jota sä jäät katsomaan”.

Sähkökaappien maalaamisesta:
”Me maalataan mun frendien kanssa Arabian katufestareilla sähkökaappeja Helenin pyynnöstä. Semmoiset paikat, joissa pyörii paljon ihmisiä, turisteja, nuoria.. siellä kaikki sähkökaapit voisi olla maalattu. Ne tuo sitä omanlaista siisteyttä katukuvaan. Mielummin maalattu kuin se, että boksi on sellainen törkyinen, harmaa ja likainen. Kun sä dallaat jossain ja sä näät sen boksin ja oot silleen, että vau. Se piristää katukuvaa ja parantaa koko kuvaa siitä korttelista. Sähkökaappeja on kyllä maalattu jo mielettömästi, jopa Eirastakin löytyy tosi siistejä.”

Graffitin hetkellisyys:
 ”Maalaus voi olla siinä, mihin sen maalasit, viikon tai neljä tuntia. Mä olen aina kuvannut kaikki mun työt, aina siitä asti kun sain kameran, 90-luvun alusta lähtien. Sain vanhemmilta sellaisen rämän filmikameran, jolla aloin kuvaamaan. Se oli paras lahja ikinä!”

Katutaide vai graffiti?
”Mikä luokitellaan katutaiteeksi? Me graffarit ollaan silleen, että graffiti on graffitia ja katutaide on katutaidetta. Viime aikoina multa on kysytty, että miksi en ole hakenut maalaamaan isoja talojen päätyjä. Se ei vaan ole mun juttu. Mun juttu on siltojen aluset, Kulosaaren meluvallin tapaiset kohteet. Talonpäädyt kuuluu niille, jotka tekee niitä”.

Yhteisöllisyydestä:
”Mä en ole sellainen tyyppi, joka haluaa tehdä kaiken yksin. Mulla on taitelijaystäviä, jotka auttaa mua isoissa töissä. Esimerkiksi jos saan maalattavaksi jonkun muraalin, otan frendit mukaan. Meillä on pitkä historia ja pystytään hyvin kommunikoimaan väreistä ja tyyleistä. Muraalitkin on paljon siistimpiä, kun niissä on enemmän bändiä kuin vain minä yksin. Kaikilla on kuitenkin se oma tyyli”.

Ajat muuttuu:
”Olin yks päivä tossa Suvilahden rannassa maalaamassa ja pikkukundeilla siellä ei ollu tarpeeksi mustaa maalia niiden taustaan. Se toinen jäbä huusi sille toiselle jäbälle, et ei se mitään haittaa, sen voi aina photoshopata jälkeenpäin. Ei meidän nuoruudessa pystytty photoshoppaamaan. Kun  maali loppu, se oli siinä. Ja onhan ajat muuttuneet muutenkin. Meidän aikana käytiin ite hakemassa autoliikkeistä ja vastaavista maalit. Tänä päivänä on olemassa noita graffitikauppoja, joista saa kaikki kerralla: piirustusvälineet, maalit, ohjeet niiden käyttöön ja kaupan päälle vielä kartatkin maalauspaikkoihin”.

Pitkä historia:
”Ekat piissit me tehtiin frendien kanssa 80-luvulla. Muutaman vuoden kuluttua tulee 30 vuotta. Historiaan on mahtunut valtavan paljon: tyylien muuttumista, spraymaalien laadun parantumista… Monesti on tullut mietittyä, että onko tässä mitään järkeä, kun on ollut paljon vastoinkäymisiäkin. Mutta en voinut koskaan kelaa sellaista asiaa, että tästä tulisi mulle ammatti. Skaala on laaja, mitä olen tässä oppinut. Graffitin kautta olen oppinut maalaamaan kynäruiskulla, tehnyt prätkäkypäriä, autojen konepeltejä, jääkiekkomaskeja, tatuointeja. Mä maalaan, koska haluan maalata ja luulen, että teen tätä koko lopun elämäni”.

Äidit:
”Mun äiti kerää musta kaikki lehtileikkeet, niitä on vuosien varrella tullut aika paljon. Sillä on sellainen kansio, jonka se on koonnut. Sitten se aina soittaa mulle, jos jossain lehdessä on ollut jotain. Varsinkin nyt, kun mä olin Oulussa tekemässä Oulun kaupungille tilaustyötä ja Oulun paikallislehti kirjoitti, että KISS kävi täällä”.

Kartalla näet Samulin Omat kulmat.  Klikkaa kohteita  ja lue, mitä Samuli sanoo.

Teksti: Karoliina Saarnikko
Kuvat: Miikka Pirinen